Pyhä-Nattanen

Juhannuspäivänä ajeltiin mökiltä Sompion luonnonpuistoon tarkoituksena käydä ihastelemassa maisemia ja tooreja Pyhä-Nattasen huipulla. Soku oli enismmäistä kertaa tunturiretkellä ja oikeastaan juuri sitä syystä kyseinen kohde oli ideaalinen, koska Sompiojärventieltä Pyhä-Nattasen huipulle on matkaa hieman alle kaksi kilometriä.

Alkumatkan pitkospuut ja juurakkoinen, paikoin vedessä oleva polku sujui mallikkaasti, mitä nyt Soku yritti harventaa polulla olevia risuja parhaansa mukaan. Ylempänä louhikko muodosti pienen haasteen, koska Soku ei vielä ymmärrä, että jos valjaat ja remmi on jo kireällä, niin ei kannata hypätä ainakaan eteenpäin juuri silloin. Ihan lopussa pikku apina olikin pakko kantaa pahimpien paikkojen yli. Ja ne maisemat... todellakin parin tunnin ajomatkan väärti.

 

Tämä on kirkkoni.

Täällä on temppelini.

Täällä painan pääni ja kiitän.

Samassa todellisuudessa.

Samaa ihmettä kaikki.

Saman mestarin kätten töitä. 

Juhannusta juhlimassa

Juhannukseksi lähdettiin koko porukka pohjoiseen mökkimaille. Varsinkin Sokulle oli tiedossa rajoittamatonta vapautta heti kodan ulko-ovelta lähtien. Seikkailut ulottuivat suon reunasta ja puron varresta alas lammelle ja kotaa ympäröivään metsikköön. Erityisen hupaisaa oli seurata aamupalalla kodan ikkunasta, kuinka Soku löysi tiensä oravien pesäkuusen alle, muttei tajunnut, että oravapesue oli yläilmoissa puiden oksille jähmettyneenä.

Erityisesti Intolle Sokun kanssa ulkoilu on välillä tuskaa, kun pieni riiviö ensin vaanii ja sitten hyökkää koko purukalustollaan pahaa aavistamattoman uhrinsa ahteriin. Pienellä rohkaisulla Into kuitenkin tajusi, että juoksemalla pääsee ainakin vielä karkuun. Soku juoksi täysi ajohaukku päällä suuren mustan luppakorvaisen jäniksensä perässä pitkin kuusikkoa ja suota. Välillä Into teki paluuperät ja eksytti Sokun suon reunaan. Ehdottomasti huvittavinta seurattavaa oli kuitenkin, kun Into tajusi ettei Soku tule veteen. Välillä Into seisoi vatsaa myöten ojassa tai purossa ja Soku seisoi kuivalla maalla puolentoista metrin päässä komea seisontahaukku käynnissä.

Veneilyäkin kokeiltiin, mutta tottakai neliöt kävi pieneksi alta aikayksikön. Onneksi pikku apina sentään tajusi olla hyppäämättä laidan yli. Tätä vesielementtiä pitää kyllä harjoitella, ettei isona poikana tarvi jäädä rannalle ruikuttamaan kesken ajon.

 

Juhannusaattona tutkailtiin Inton kans karttaa sopivaa pientä retkikohdetta silmällä pitäen. Korkeuskäyrien mukaan noin viiden kilometrin päässä näytti olevan kuru, jossa ei olla aiemmin käyty. Syväkurun rinteet todella olivat jyrkät, kuten kartta lupasi. Kuusien alla varvikon ja sammaleen seassa kasvoi myös korvasieniä ja kurun pohjalla oli kuin omassa pienessä ulottuvuudessaan. Lämpötila, ilmankosteus ja paikallaan seisova ilma loivat lähes salaperäisen tunnelman ja saattoi vain ihmetellä, mitä salaisuuksia pienen puron ympärillä kasvava matala pajukko kätki sisäänsä.

Illalla saatiin vielä Janne ja koko muu lauma houkuteltua mukaan jä käytiin läheisellä Unarinkönkäällä katselemassa veden virtausta yöttömän yön valossa.

Kyllä me jotain opitaan, ainakin kovasti yritetään

Vesien hieman lämmettyä, tai ainakin ilman hieman lämmettyä, ollaan pyritty suurin osa reeneistä tekemään vedessä tai ainakin kosteissa paikoissa. Lintujen ja erityisesti joutsenien varalta saa olla tarkkana, mutta vakiopaikoilla ei onneksi ole tänäkään vuonna ollut liiaksi häiriötä tai me ei olla häiriköity muita luontokappaleita.

Aina, kun Janne on päässyt mukaan, on tehty markkeerauksia. Erityisesti tuplamarkekerauksissa Into tarvii harjoitusta, eli ylipäänsä etäisyyden hahmottamisessa ja muistamisessa. Toisaalta huomattiin myös, että Inton on toisinaan hankala päästä edellisen tiputuspaikan hajualueen yli, jos toinen markkeeraus on tulee ensimmäisen taakse. Varsinkin haastavissa maastoissa tämä puute näkyy luonnollisestikin selvimmin. Reeniohjelmaan lisättiin siis ykkösmarkkeeraukset, joissa uusi markkeeraus tulee samalla linjalla tai sektorilla aina reilusti edellisen markkeerauksen taakse.

Linjoja ja ohjauksia ollaan harjoiteltu kuivalla maalla, mutta nyt jonkin kerran jo vedessäkin. Seuraavassa yksi vesiohjaus/linjapuuhastelu tältä viikolta. Käytiin aluksi viemässä Inton kanssa dameja kolmeen eri muistipaikkaan järven rannalle, minkä jälkeen siirryttiin pitkän niemekkeen toiseen päähän, josta oli helppo lähettää koira linjalla jokaiselle muistipaikalle. 

Ensimmäinen linja muistipaikkaan M1 ei ensin onnistunut, kun Into lähti vikasuuntaan suoraan kohti vastarantaa. Uusintayrityksellä homma kuitenkin rupesi luistamaan ja Into haki linjalla damin muistipaikasta M1 ja sen jälkeen paikasta M3. Inton palauttaessa heitin markkeerauksen niemekkeen takana olevaan vesiheinikkoon ja Into sai hakea damin vasta tehtyään linjan myös muistipaikkaan M2. Lopuksi otettiin vielä toinenkin dami ensimmäisestä paikasta, minkä jälkeen siirryttiin niemekkeen ja rannan muodostamaan perukkaan.

 

Aluksi ajattelin jo laittaa pillit pussiin tämän reenin osalta, mutta kuitenkin päädyin rohkeasti koeponnistamaan vesiohjauksia jäljelle jääneillä muistipaikoilla M2 ja M3. Ensimmäisellä lähetyksellä kohti kauempaa damia Into lähti juoksemaan pitkin vesirajaa, jolloin kutsuin sen luokse uusintayritystä varten.

 

Käytän Intolla useimmiten pysäytystä ja palkkadamin heittoa, jos koira lähtee selvästi väärään suuntaan. Tällä tavalla koiran saa positiivisen kautta helposti takaisin. Toisaalta viimeaikoina olen ajoittain lisännyt tähän repertuaariin ihan pelkän luokse kutsumisen, mikä on yleensä ollut Intolle hieman nihkeää kesken tehtävän. Mutta kehujen ja lopulta palkkadamin avulla tämä luoksetulomörkökin saadaan talttumaan ja kehitystä on jo tapahtunutkin. Vapaana ollessaanhan Into tulee luokse sellaisella tykityksellä, että heikommat lakoaa alta. 

Uusintayrityksellä ohjaus saatiin jo sujumaan melko mukavasti. Oikean puolen ranta veti Intoa puoleensa, joten pysäytin ja ohjasin sitä oikeaan suuntaan (hieman vasemmalle) useampaan otteeseen. Hienosti koira kuitenkin pysyi vedessä ja dami saatiin mallikkaasti talteen. Lopuksi tehtiin ohjaus vielä jäljelle jääneeseen muistipaikkaan M2. Edellinen nouto ja muistipaikka jäivät Inton mieleen sen verran, että koiraa joutui pari kertaa auttamaan ja ohjaamaan oikealle rantaan. Into kuitenkin kuuntelee hienosti pilliä ja nyt myös mukavasti ohjauksiakin, joten hyvillä mielin lopetettiin reenit onnistumiseen.

Toki nämä kaksi viimeistä ohjausharjoitusta olisi voinut mennä ihan suorilla linjoillakin, mutta me ei olla vielä sillä tasolla. Reenit siis jatkuu ja onnistumisia tulee, kun emäntä pitää mielessä mitä milloinkin harjoitellaan eikä kangistu omaan kaavamaisuuteensa.

Jälkikasvua

Hiihtoloman ahkerointi tuotti viimein toukokuussa tulosta. Läppiksen Claudia Spaten astutettiin Intolla viikolla kymmenen ja pennut syntyivät 11.5., kaksi keltaista narttua, kaksi keltaista urosta ja kaksi mustaa urosta. Kesäloman toisella viikolla päästiin viimein katsomaan Lunaa ja pentuja. Voi mitä ihania pennun pulleroita ne olikin. Intokin oli kiinnostunut jälkikasvustaan. Luna tosin oli sitä mieltä, että ei tarvi enää tässä vaiheessa sekaantua, kun ei ole isää aiemminkaan näkynyt. Toivottavasti ehditään käydä ihastelemassa pentuja vielä ennen niiden luovutusta.

Röyhkeä pikku riiviö

Rakas pieni riiviö kasvaa hurjaa vauhtia ja talouden muut asukit natisevat liitoksissaan samaa tahtia. Luonnettakin taitaa tulla yhden koiran tarpeiksi aivan riittävästi. Ensimmäisellä rokotuskerralla käytiin toukokuussa, toista kivestä vielä odotellaan, mutta muuten kaikki oli mallillaan. Samalla reissulla Soku kävi myös itse shoppailemassa itselleen valjaat. Ja kuten miehillä yleensä, oli sovitussessio hieman tuskainen ja halu oli kova parin hyllyyn päässä olevalle herkkulaatikolle.

Ja kun kerta Oulun puolella oltiin, kävi Intokin reenilöimässä tuttujen koirien kanssa ja Sokukin pääsi siis tutustumaan uusiin kavereihin. Hyvin tottuneesti riiviön hampaat tarttuivat mustan labradorin kylkinahkoihin vaikkei se oma musta ollutkaan. Niin ja myös ne Inton reenit sujui hienosti. Ohjelmassa oli mm. ylipitkiä markkeerauksia hiekkamontun rinteessä kasvavaan tiheään männikköön.

Kesän alettua on Soku reenaillut myös ulkohäkissä olemista. Metsässäkin on käyty ja Soku on päässyt reenaamaan tärkeitä taitoja ajamalla Intoa takaa täysi ajohaukku päällä. Into puolestaan on varsin mielissään tästä juoksuleikistä.

Saatiin myös koirakavereita (kolme tyttöä) kylään ja pihalla olikin melkoinen koirapuisto, kun kuusi koiraa touhusi keskenään. Onni rakastui bordercollietyttöön ja masokistimiehen tavoin kiinnostus vain kasvoi, kun sai vähän hammasta takaisin. Jälleen täytyy todeta, että Into on kyllä ihailtavan kohtelias ja fiksu muiden koirien kanssa.

Soku, rakas pieni röyhkeä opportunisti, yritti jossain vaiheessa varastaa bordercollielta varoituksista huolimatta kepin suusta ja turpiinhan siinä tuli. Kulmahampaan puremajälki on huulen sisäpuolella ja huulessa melko komeaksi turvonnut patti. Rapatessa roiskuu ja pieniltä vammoilta ei aina voi välttyä oppimisen tiellä. Onneksi ei sentään mitään suurempaa vekkiä. Ja ne henkiset vekit näyttäisivät olevan olemattomat. Seuraavana päivänä nimittäin kyläiltiin kahden labradoritytön luona ja rohkeasti oli Soku taas havittelemassa luuta toisen suusta. Rupesi vielä haukkumaan vastaan, kun luun syöjä kehtasi murista.

 

NOME-B AVO Pudasjärvi 11.6.2017

Lopulta koepäivä jälleen koitti, aivan liian pian. Ei voi kuin ihmetellä kuinka huonot hermot on ihmispololle suotu, tai ainakin aivan massiivinen kyky jännittää. Aamun kruunasi mahtava nenäverenvuoto ja ainoastaan kissan reflekseillä aamumurot säilyivät ryöpystä syömäkelpoisina. Niinpä lauttaa kohti ajettaessa päässä soi Nikke Ankaran Ettei nyt vaan sattuis mitään.

Koepaikalle kuitenkin selvittiin ilman muita suurempia katastrofeja ja koekin vaikutti oikein kivalta. Parikoe alkoi kahdella maaohjauksella, minkä jälkeen siirryttiin tuplamarkkeeraukselle. Markkeerauksen suorittanut koira teki heti perään myös vesiohjauksen. Koe päättyi hakutehtävään.

Into suoritti helposti maaohjaukset ja suoriutui markkeerauksestakin itsenäisesti. Vesiohjauksesta tuli pienimuotoinen näytös, kun emännän antama vasen suunta oli Intolle vasta viimeinen oljenkorsi. Pilliä Into kyllä kuunteli hienosti ja luoksetuloa, mutta vasemmalle ohjattaessa kurvasi aina maa-alueelle omille teilleen. Itse ohjauksen kannalta ohjaaja voi kyllä katsella itseään hieman peilistä, mutta toisaalta ongelmat ilmenivät juuri sillä osa-alueella, jossa niitä suurimmalla todennäköisyydellä odotinkin. Eli vesiohjauksia olisi pitänyt ehtiä reenata, mutta äärimmäisen lyhyt kevät ei oikein venynyt siihen tarpeeseen. Tyytyväinen olen itseeni kuitenkin siinä, että pysyin rauhallisena enkä luovuttanut. Lopulta otin Inton vielä viimeisen kerran selvästi lähemmäs ja siitä sain ohjattua sen veteen ja lopulta veden kautta riistalle.

Haku sujui hyvin Intomaiseen tyyliin vauhdilla ja laajasti. Inton suurin intohimo on juurikin haku, tai ainakin siltä se tässä kehitysvaiheessa näyttää. Ja sitten vielä koiran käsittämätön passissa olo. Naamioverkon takana odotellessa Into kävi jälleen omaehtoisesti maate. Eli rauhassa, mutta silti valppaana. Toki passityöskentelyä on meidän jahdeissa harjoiteltu roppakaupalla ja tässäkin tämä kultakimpale yleensä loistaa.

Summasummarum. On suorastaan sydäntä riipaisevaa nähdä, kuinka koiralla on kaikki palikat kasassa ja huippujahtikoiran ominaisuudet. Vielä kun emäntä oppisi paremmaksi kouluttajaksi ja ohjaajaksi. Niin ja se tajuton jänitys ei kuulemma näy lainkaan ulospäin koetilanteessa ja toisaalta itse koen, että melkein liiallinen oma viritystila saa ajan hidastumaan. Vielä kun oppisi ottamaan tästäkin ominaisuudesta kaiken hyödyn irti.

Koeselostus

Haku

Laaja ja hyvävauhtinen haku, kattaa koko alueen tehokkaasti.

Ohjattavuus

Maalla hyvä, vedessä ohjattavuus ei riittävä, riista saadaan kuitenkin talteen.

Paikallistamiskyky

Ensimmäinen suoraan, toinen hieman kaarrellen.

Riistan käsittely

Hyvä

Passityöskentely

Rauhallinen

Yleisvaikutelma

Tehokas työskentelijä, joka suorittaa erinomaista hakutyötä. Maaohjaukset hyvät. Puutteet vesiohjauksessa alentavat palkintosijaa.

AVO2

Haukkani mun

Hyvästi helppo elämä, tervetuloa ajokoira

Lauman uusin jäsen muutti meille siis vappuna Vieremältä. Isot on saappaat pienellä täytettäväksi, mutta onneksi on nuo Muskan koulimat noutajapojat oppaina.

Onneksi tätä pentuarkea ei ole tämän tiheämmin. Unen määrä on tipahtanut minimiin ja luutuamisen määrä noussut maksimiin. Mutta hei, kukapa ei nauttisi seisoa toukokuun pakkasyössä yöpaitasillaan pennun kanssa. Saatikka elää kalteri viidakossa, jossa huoneesta toiseen pääseminen vaatii kissan refleksejä ja apinan akrobaattisia kykyjä. Ja se tunne, kun töihin olisi jo kiire ja pentu roikkuu mekon helmassa kaikella puruvoimallaan.

Mutta on se sievä. Niin sievä, että sydäntä särkee. Ja niin tutulta näyttäviä piirteitä pitkine kauloineen ja pönöttävine istuma-asentoineen. Juu me tosiaan osataan jo istua, ainakin melkein. Metsään ollaan käyty tutustumassa useaan otteseen. Ja jostain kumman syystä vielä nykyään pihalla koko ajan auki olevasta häkistä on tullut lemppari kakkapaikka.

Niin ja kyllä se jo tunnistaa oman nimensä, ainakin jos on makupaloja taskussa. Saanko esitellä ihka aito venäjänajokoirapoika, joka kantaa papereissaan nimeä Iinkorven Sokol tuttujen kesken ihan Soku vaan. Сокол (sokol) tarkoittaa haukkaa. Haukkana se onkin kyllä aina paikalla, kun joku on menossa tai tulossa tai ruokakaapin ovi on auki tai ihan muuten vaan.